Tun­tei­ta ja ter­veys­tek­no­lo­giaa

Paha, pahempi, pahin. Tuo iso paha susi, teknologia, joka vie ihmisiltä työt ja kanssakäymisestä inhimillisyyden. Tuntuu siltä, että työstä tulee pelkkää kaaosta eikä jutella ehdi, kun joutuu näpyttelemään puhelinta tai puhumaan ruudulle.

Vai olisiko sittenkin hyvä, parempi, paras? Kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, vaan tunne kumpuaa todellisista kokemuksista, peloista, toiveista ja odotuksista.

Monilla meistä nousee pintaan jonkinlainen tunne, kun aletaan puhua automatisoinnista, robotiikasta ja teknologian hyödyntämisestä, varsinkin ikäihmisten hoivassa. Tunteet ovat aitoja ja ne on tärkeä kohdata. Tunteiden kohtaamisen ohella on olennaista johtaa keskustelu faktoihin yhteiskunnan rakenteesta.

Teknologia ei ole tavoite itsessään: se on väline yhteiskunnan tavoitteiden toteuttamisessa.

Väestö vanhenee, elää kauemmin ja toisaalta syntyvyys on vähentynyt jo pitkään. Tämä on merkittävä tekijä miksi sote on kriisissä. Työntekijöitä on yhä vähemmän.

Tarvitsemme uusia keinoja. Uusi osaaminen sekä uusien toimintamallien ja teknologioiden käyttöönotto ovat välttämättömiä edellytyksiä hyvinvoinnin ylläpidolle ja kasvattamiselle ikääntyvässä Suomessa. Tilanne tulee nimittäin pahenemaan: tämän päivän nuorten päästessä eläkkeelle moni elää yli 100-vuotiaaksi.

Teknologia ei ole tavoite itsessään: se on väline yhteiskunnan tavoitteiden toteuttamisessa. Elämme pidempään ja tarvitsemme enemmän hoitoa ja hoivaa. Hoitotyö hyötyy teknologiasta ja digitaalisesta asioinnista, kun kohtaamisiin voidaan vapauttaa enemmän aikaa rutiinien sijaan. Digitalisaatio ei tarkoita digipakkoa kaikille, vaan palvelujen tarkoituksenmukaista kohdentamista.

Jos haluamme palveluita myös tulevaisuuden Suomessa, on teknologia ainoa mahdollisuutemme säilyttää palveluiden saatavuus ja parantaa laatua. Ainoa, kyllä, ja se on tärkeä ymmärtää. Pohde voi olla tässä edelläkävijä.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 8.3.2023.